26. helmikuuta 2010

Runon kirjoittamisesta ja lukemisesta

Mielestäni runous on kirjallisuuden ehkä hienoin muoto. Se antaa kirjoittajalle vapaat kädet, ja lukijalla on vapaus tulkita runoa miten tahansa. Runot kertovat yleensä niin vähin sanoin äärimmäisen paljon asiaa, ettei ole mielestäni toista taiteen lajia, joka pystyisi samaan. Yksi sana voi kääntää kaiken päälaelleen ja muuttaa koko runon merkityksen. Siksi minä luen runoja mielelläni - ja kirjoitan itsekin joskus.

Kun minä kirjoitan runoja, pyrin tietoisesti välttämään säännöllistä runomittaa. Mielestäni runoissa on enemmän syvyyttä ja mielenkiintoa, jos säkeistöt ja säkeet ovat eri mittaisia. Myös runon asettelu on tärkeä asia: sisennetyt säkeet tai jopa säkeistöt saattavat antaa runolle eri merkityksiä ja saavat lukijan pohtimaan entistä enemmän. Sisennetyt osat runossa voivat myös luoda erilaisen rytmin. Olen huomannut omista runoistani syntyvän usein "hitaita", mutta pidän runoista, jotka ovat osittain hitaita ja toisinaan taas nopeita.

Runoillessani käytän todella harvoin loppusointuja, enkä alkusointujakaan kovin tietoisesti yleensä viljele. Kuten jo aikasemmasta voi kenties päätellä, olen modernin runouden ystävä. Epäsäännöllisen pituiset säkeistöt ja säkeet tekevät runosta mielenkiintoisen ja ehkä jopa mielekkäämmän lukea. Minulla on tapana kyllästyä runoon, jos kaikki säkeistöt noudattavat tiettyä mittaa ja säkeistöjä on turhan paljon.

Suosikki runoteokseni lienee Arno Kotron Sanovat sitä rakkaudeksi. Kotro on taitava kielenkäyttäjä ja kirjoittaa tavallisista asioista erittäin mielenkiintoisesti. Uskoisin kaikkien (modernin) runouden ystävien tutustuneen Kotron runoihin, joten niitä tuskin tarvitsee tässä hirveästi mainostaa.

Runoilkaa! Antakaa ajatuksen lentää! Se on avartavaa ja mielenkiintoista.

18. helmikuuta 2010

Porkkanaa lautasella

Kouluissa tarjottavan kasvisruoan määrä jakaa ihmisten mielipiteitä. Joidenkin mielestä on kohtuutonta tarjota pelkkää kasvisruokaa kouluissa yhtenä päivänä viikossa, kun taas toisten mielestä se on äärimmäisen hyvä ajatus. Ainakin Helsingin kaupunginvaltuusto on hyväksynyt viikottaisen kasvisruokapäivän, mikä ei mielestäni ole ainakaan huono asia.

En muista peruskouluajoiltani, kuinka paljon meillä tarjottiin kasvisruokaa keskimäärin viikossa, mutta ei sitä ainakaan päivittäin saanut. Toisin on asia ollut lukiossani: joka päivä on saanut valita joko liha- tai kasvisvaihtoehdon. Itse olen ollut siihen todella tyytyväinen. Vaikka kotona ei aina tule tehtyä kasvisruokaa, niin koulussa olen syönyt sitä useasti. Yksinkertainen syy siihen on, että koulussani tarjottava kasvisruokavaihtoehto on usein vaikuttanut paremmalta ja mielenkiintoisemmaltakin kuin vastaava lihavaihtoehto.

Aina ei tietenkään ole mahdollista tarjota joka päivä kahta eri ruokavaihtoehtoa, koska se saattaa tulla kalliiksi. Mutta jos se olisi joka koulussa mahdollista, niin kannattaisin ehdottomasti joka päivälle kahta eri ruokavaihtoehtoa - en usko vannoutuneidenkaan lihansyöjien aina valitsevan sitä perinteistä liharuokaa, jos tarjolla on jotain maukasta kasvisruokaa. En sitten tiedä, miten koululaiset suhtautuvat tähän viikottaiseen "pakko-kasvisruokaan", toivottavasti syövät ennemmin kuin jättävät syömättä. Taitaa olla muuten niin, että lukioajoiltani top 3-kouluruokalistallani on kaksi kasvisruokaa ja yksi liharuoka, vaikka kotona syön useimmin siis lihaisampaa murkinaa.

En usko, että kasvisruokapäivällä yritetään "käännyttää" ketään syömään pelkkää kasvisruokaa, mutta totta kai on hyvä syödä monipuolisesti. Tuomas Vimma kirjoittaa mainion vertauksen City.fi:n blogissa: "Eikä se, että pyrin olemaan juomatta väkeviä sunnuntaisin tarkoita sitä, että minusta olisi pikku hiljaa tulossa absolutisti."

10. helmikuuta 2010

Tekstitaidot pian koetuksella

Äidinkielen tekstitaidon koe lähestyy uhkaavasti. Tänään saamani preliminäärikokeen tuloksen perusteella parannettavaa on vielä: 9 pistettä kolmesta tehtävästä on aivan liian vähän maksimipistemäärän ollessa 18. Jos saan 4 pistettä tehtävää kohden, olen tyytyväinen. Silloin mahdollisuuteni päästä tavoitteeseeni - siis arvosanan E kirjoittaminen äidinkielestä - on entistä suurempi. Viimeisin aineistoesseeni pistemäärä oli 50, joten jos sen tasoisen esseen pystyn kirjoittamaan maaliskuussakin niin kaikki on kohdallaan.

Viime päivinä olen viettänyt kirjastossa melko paljon aikaa, kuten myös muut ikäiseni lukiolaiset. Tänäänkin lukusalissa melkeimpä jokaisella näytti olevan jokin äidinkielen kirja tarkastelun alla. Eikä ihme, onhan ne retoriset keinot, argumentaatiotavat ja muut sellaiset osattava ylihuomenna! Minulla itselläni on tällä hetkellä melko varma olo perjantaita ajatellen, mutta monilla tutuillani ei. Niin, olisiko silloin kursseilla kannattanut tehdä ne tehtävät kunnolla? Onneksi olen opiskellut koko lukioajan suht aktiivisesti, ettei ennen yo-kirjoituksia iske hirveä paniikki ja pänttäämisen tarve.

On muuten kummallista, että kirjastossa lukiessani minua häiritsee pieninkin ääni - jalan paukuttaminen lattiaan, vieressä istuvan liian äänekäs hengitys, läppärillä työskentely yms. - mutta kotona lukiessani oppikirjoja voin aivan huoletta soittaa stereoillani musiikkia. Yhtenä päivänä kirjaston lukusaliin tuli mölyämään ilmeisesti ranskalaisia opiskelijoita, joten oli lähdettävä sieltä. Suomenkielinen HILJAISUUS-lappunen ei näemmä saanut viestiään perille, ja minun muutaman vuoden takaisista ranskan opinnoista on muistissa enää muutama hassu lause, joilla ei saa kyllä minkäänlaista yhteyttä keneenkään.

Liian kova ja raskas musiikki opiskelun ohella aiheuttaa toki äärimmäistä häiriötä myös, mutta esimerkiksi The Nationalin kaltainen rauhallinen musisointi on ihan ok. Sad songs for dirty lovers äsken mainitulta orkesterilta on soinut viime päivät melko aktiivisesti. Se on mainio albumi, joskin se poikkeaa mielestäni todella paljon mm. yhtyeen vuonna 2007 julkaisemasta Boxer -albumista. Boxer kuulostaa jokseenkin kunnianhimoisemmalta ja ammattimaisemmalta, eikä sinänsä ihme, koska se on julkaistu useita vuosia myöhemmin kuin Sad songs for dirty lovers.

Perjantain koetta innolla odotellessa.

5. helmikuuta 2010

Trappistes Rochefort 8

Korkkasin hetki sitten ensimmäistä kertaa belgialaisen Trappistes Rochefort 8 oluen. Vahvuudeltaan se on 9,2% ja väriltään suht tumma. Tuoppiin kaataessani oluesta tuli vaahtoa enemmän kuin tarpeeksi, mikä ei tosin haitannut, mutta yllätti.

Kyseisen oluen vahvuus hieman hirvitti, koska vahvin olut, jota olen aikaisemmin juonut, on pyörinyt 7%:n kieppeillä. Olut tuoksahti jokseenkin makealle, ehkä hieman pesuaineelle... mutta onneksi maku ei ainakaan liittynyt pesuaineeseen mitenkään - ihan kelpo tavaraa nimittäin. On tämä sen verran vahvaa kuitenkin, ettei tätä samalla tahdilla juoda kuin esimerkiksi tavallista keskiolutta.

En osaa arvioida tätä suuntaan enkä toiseen. Keskinkertaista, jos jotain on sanottava. Ehkä tätä tulee ostettua joskus toistekin.

Wolfmother Suomeen!

Australialainen rock-yhtye Wolfmother soittaa ensimmäistä kertaa Suomessa ensi kesän Provinssirockissa. Sama festivaali julkaisi myös muutaman muun ensi kesänä esiintyvän bändin, jotka tosin eivät minua kiinnosta lainkaan.

Mutta siis: Wolfmother! Provinssirock kiinnostaisi muutenkin käydä katsastamassa tulevana kesänä, ja nyt kun sinne näyttää tulevan vielä yksi lempiyhtyeistäni niin johan olisi juhlat! Joku taisi jossain kirjoittaa, että Wolfmother ei olisi minkään päivän pääesiintyjä... kai sinne on tulossa sitten vieläkin isompia staroja. Ehkäpä Kings of Leon tai Guns n' Roses? Gunnareiden tosin huhutaan esiintyvän kesäkuun alussa Helsingissä, joten Provinssirock jäänee väliin - mutta toivottavasti ei! Olisi myös mukava fiilistellä brittiläistä Editorsia livenä, koska lippu Tavastian toukokuiselle keikalle jäi saamatta.

Sitten kun Provinssi- ja Ilosaarirock ovat julkaisseet ison osan esiintyjistään, alkaa punnitseminen niiden festareiden välillä. Tottakai suuntaan jälleen Ruisrockiin, jos siellä on ns. pakko-nähdä-bändejä, mutta vaihtelun vuoksi haluaisin käydä jossain muuallakin.

Esiintyjäjulkaisuja odotellessa.

1. helmikuuta 2010

Lukemisen aloittaminen ja sen vaikeus

Kalenterissani lukee tämän päivän kohdalla isolla: "ALOITA LUKEMINEN". Ylioppilaskirjoitukset lähenevät uhkaavasti, äidinkielen tekstitaidon koe on jo ensi viikolla. Mitä? Ensi viikolla! Tekstitaito ei ole minulla se vahvin osa-alue, mutta silti äidinkielen arvosanatavoitteeni ei ole vähempää kuin eximia. Se on realistinen ja mahdollinen, mutta ei itsestäänselvyys - ainakaan itsentäänselvyys-asenteella ei saa lähteä kilpailuun mukaan, koska silloin en todennäköisesti saavuta haluamaani.

Mutta niin, se lukeminen. "Aloita lukeminen" on ohjeena suoraan sanottuna huono: mitä minun oikein pitäisi lukea? Tarkempi lukusuunnitelma jokaiselle päivälle lienee parempi. Jos kalenterissa lukisi jokaisen päivän kohdalla vain "Lue", olisin pulassa. Lukisin sitä ja tätä ja vähän tota. Yritän ryhdistäytyä, mutta onhan tässä vielä 1,5 kuukautta aikaa niihin tärkeimpiin kokeisiin... ja pitäisi käydä levykaupoissa ja elokuvalippujakin on käyttämättä... uusia vaatteita pitäisi ostaa... kyllähän lukemisen kerkeää aloittaa aina seuraavana päivänä! Mutta tuleeko sitä silloin aloitettua? Ei.

Johtopäätös: tänään kirjastoon viettämään laatuaikaa yhteiskuntaopin kirjan kanssa.