Jalkapallotunnelmissa

Tänään se alkaa: jalkapallofanien kuukauden kestävä riemu ja juhla! Jalkapallon maailmanmestaruusturnauksen avausottelussa kohtaavat isäntämaa Etelä-Afrikka ja Meksiko.

Pelaajien ja joukkueiden mahdollisesta menestyksestä ja pelikunnosta huhutaan ja spekuloidaan paljon. Espanjaa povataan mestariksi joukkueen voitettua EM-kultaa kaksi vuotta sitten, mutta riittääkö tähtisikermän taito aina maailmanmestaruuteen asti? Kaikki on mahdollista, mutta helppoa se ei tule olemaan kenellekään.

Henkilökohtaisesti en usko Espanjan enkä myöskään vuonna 2006 maailmanmestaruuden voittaneen Italian MM-kultaan, mutta hyvään menestykseen kylläkin. Mestaruuden - minkä tahansa - uusiminen on aina vaikeaa. Eihän sitä tiedä, vaikka 11.7. pelattavassa finaaliottelussa toisistaan mittaa ottaisivat juuri Espanja ja Italia.

Maailmanmestaruuden toivoisin jäävän Eurooppaan. Kovimmat haastajat eurooppalaisille huippumaille - joiksi voidaan lukea mm. Saksa, Espanja, Englanti, Italia, Ranska ja Hollanti - lienevät eteläamerikkalaiset kestomenestyjät Argentiina ja Brasilia. Monet eivät usko Maradonan luotsaamaan Argentiinan joukkueeseen näissä kisoissa - puhetta on ollut muun muassa siitä, ettei ryhmä osaisi pelata yhteen. Minä en ole Argentiinan tilannetta erityisemmin seurannut, joten kyseisestä asiasta en ole täysin varma.

Jossain määrin toivoisin menestystä myös muillekin kuin näille ns. kestomenestyjille. Esimerkiksi Norsunluurannikko voi Drogban johdolla edetä pitkällekin, mikäli selviää jatkoon jännittävästä G-lohkosta, jossa pelaavat myös Brasilia, Pohjois-Korea sekä Portugali.

Jään odottelemaan yllätyksiä. Futistunnelmaan päästäkseen kannattaa vilkaista Cityn futiskoulu.

PS. Montakohan varoitusta tai ulosajoa näissä kisoissa nähdään kiroilun vuoksi - tuomarit opiskelevat kirosanoja useilla eri kielillä, jotta tietävät hieman, mitä pelaajien suusta pääsee.

Suvivirsi viimeistä kertaa

Huomenna lukio päättyy virallisesti. Ylioppilasjuhlat.

PMMP:n Matkalaulua siteeraten:

"niin täydellistä että pelottaa
pelkään että aika ajaa meidät erilleen
mitä sitten teen
mitä sitten teen?"

Festariuutisia - iloa ja surua

Aikaisemmin hehkuttamani australialaisen Wolfmother-yhtyeen esiintymiset tulevana kesänä Euroopassa on peruttu - Provinssirockissakin. Olen pettynyt, mutta toivottavasti tilalle saadaan jotain yhtä hienoa, ettei festarilauantain ainoaksi "pakko nähdä" -bändiksi jää A Day to Remember.

Onneksi jotain positiivistäkin musiikkirintamalla: toukokuisen Tavastian esiintymisensä hetkessä loppuunmyynyt Editors saapuu Korson Ankkarockiin elokuussa. Kiitos, kiitos!

Kirjoittaja tarvitsee aikaa

Olen pitänyt kirjoittamisesta peruskoulusta lähtien ja pidän edelleen. Se on yksinkertainen asia ja väline, jolla saa paljon aikaan. Jos haluaa saada enemmän aikaan, on kirjoitettava kehittyäkseen.

Kuudennella luokalla tekemässäni kirjallisuustutkielmassa oli neljä sivua asiaa ja turhanpäiväistä lätinää kirjasta, jonka nimeä en enää muista. Nuo neljä pitkää ja vaikeasti luettavaa sivua olivat kaikki yhtä kappaletta - ei ainuttakaan kappalejakoa. Opettaja kehui työni ja sain arvosanaksi kiitettävän. Olisiko arvosana ollut täysi 10, mikäli olisin osannut erottaa kappaleet toisistaan?

Yläasteen alkupuoliskolla esseistäni ei herunut tyydyttävää parempia arvosanoja, mutta jo kahdeksannella luokalla kuuluin luokkani kärkikastiin äidinkielen esseearvosanoissa mitaten. Mitä tapahtui? Mikä tekijä nosti seiskat yseiksi?

Lukion ensimmäisellä äidinkielen kurssilla opettajani totesi ensimmäisestä esseestäni, että se olisi riittänyt arvosanaan C ylioppilaskirjoituksissa. Nyt lukiessani kyseistä ainetta - ja niitä kaikkia muita kirjoituksiani aina ala-asteen lopulta lähtien - tunnistan vain osan itsestäni: nyt todella huomaan kirjoitustaitoni kehittyneen äärettömän paljon. Onneksi, koska nykyinen taitoni riitti äidinkielen ylioppilaskirjoituksissa arvosanaan eximia, vaikka pelkäsinkin magnaa.

Tekisi mieli hävittää kansioista ja poistaa koneelta kaikki vuosien takaiset kirjoitelmat. Taidan jättää sen homman kuitenkin väliin - ehkä taas jonain päivänä palaan miettimään ala-asteen loppua ja sitä, miksi kappalejako oli 12-vuotiaalle pojalle liian haastava asia.

Anssi Kela Tavastialla

Anssi Kela soitti torstaina keikan Tavastialla periaatteella "yleisö maksaa vapaaehtoisen ulospääsymaksun". Tavastia ei ollut täyteenahdattu - paikalla oli noin 350-450 kuuntelijaa - mutta meininki oli mieletön! Ajattelin, että paikalle valuisi enemmän musiikin ystäviä, mutta arki-ilta saattoi verottaa jonkin verran ihmisten saapumista.

Livenä en ole aikaisemmin Anssi Kelaa yhtyeineen päässyt seuraamaan. Odotin astetta rauhallisempaa ja jollain tapaa vaisumpaa musisointia - herran levyt kun eivät ole mistään raskaimmasta päästä. Mutta miten kävikään? Minuun ei ole aikasemmin kolahtanut Nummela-albumin Rouva Ruusunen muuten kuin sanoituksiltaan, mutta Tavastialla biisi oli ehkä keikan parasta antia - sovitus kun oli todella rock! Yllätyin positiivisesti.
 
Anssi Kela tarjoili myös loistavaa akustista kitarointia: Nummela-albumilta kaikkien tuntema hitti Puistossa oli erittäin onnistunut kaikessa kauneudessaan, sekä yllätyksenä kuultu tulkinta Ronnie James Dion Holy Diveristä toimi akustisesti yllättävän hyvin. Itseäni ei olisi todellakaan haitannut, vaikka akustisesti olisi soitettu enemmänkin kappaleita. Mielestäni akustinen kitara + laulu on aina tunnelmallisempi ja intiimimpi kokemus kuin koko bändin läsnäolo, mutta keikasta täytyy antaa kehuja koko yhtyeelle: kaikilla näytti olevan hyvä meininki, joka tarttui yleisöönkin. Anssin blogitekstiä lainaten: "Yhteislaulu raikui ja käsiä lyötiin rytmikkäästi yhteen, mutta tarvittaessa oltiin myös hiirenhiljaa."

Kaiken hyvän lisäksi konsertti kesti yli kaksi tuntia, eikä se ollut yhtään liian pitkä aika. Kiitos!